torstai 21. tammikuuta 2016

Musiikki


Heipsan!
Tällä kertaa ajattelin vähä kertoa siitä mitä musiikkia mä kuuntelen vapaa-ajallani mielellään. Tällä hetkellä minulla on aika montaa musiikki tyylilajia,jota kuuntelen  ja siis suosittelen kuuntelemaan. Ja sitten kanssa ajattelin myös kertoo vähä omia mielipiteitä että mitä mieltä minä olen itse näistä laulajista, ketä kaikkia oon nähny livenä sekä parhaat kappaleet.

Ihan ekaks rap-artistit:
- Cheek (Jare Henrik Tiihonen)
Jarea olen kuunnellut jo iät ja ajat, mutta nyt olen alkanut pitää hänen lauluistaan vielä enemmän. Jaren suurin osa biiseistä kuvaa minun elämää ja laulunsa ovat vaan minun mielestäni niin liikuttavia. Olen kerran ollut Jaren keikalla 2014 kesällä ja ihan mahtava viikonloppu olikin. Nyt tulevana keväänä myös menen kaverin kanssa katsomaan Jarea Hartwall areenalle. Ihan parasta musaa mitä itse tiiän <3 Tässä nyt vielä pari hyvää kappaletta: Alpha Omega, Valot sammuu, Keinu, Makee ja selkee, Sillat, Sä huudat, Pyrkinyt vähentää, Anna mä meen, Syypää sun hymyyn, Vihaajat vihaa, Jossu, Flexaa feat. Sanni ja VilleGalle, Fiiliksissä feat. Diandra Flores

Cheek ja Diandra 2014 Ruisrockissa
Ruisrock 2014



- Ruudolf
Ruudolfin mun oli kans pakko mainita tännekin, kun hänkin tekee tosi hyvää musaa omasta mielestäni. Se on myös aika huvittavaa että Ruudolf näyttää kasvoista pikkusen mun veljeltä. Aika jännä juttu :D Näin myös Ruisrockissa kesällä 2014.  Mutta tosiaan lemppari biisit: Jalokivii tiputtelen, Herttoniemest ikuisuuteen

- Stig
Stigin oon kans nähny livenä laivalla kun oltiin luokkaretkellä 2014 keväällä kun mentiin kolmeksi päiväksi Ahvenanmaalle ja toisen kerran viime vuonna kun olin isän kaa risteilyllä ja sain pyydettyy nimmariikin. Ainii ja näin Stigin myös ruisrockissa 2014 kesällä.


- JVG
Jare ja Villegallenkin näin tossa 2014 kesällä Ruisrockissa ja oli aivan ihanaa. 
Biisit: Tarkenee, Takajeejee, Voitolla yöhön, Huominen on huomenna feat.Anna Abreu, Häissä, Raappana





- Eminem
Biisit: Beautiful, Survival, Not afraid, Rap god, Without me, Sing for the moment, The monster, Shake that, We made you, My name is

- Juno
Junonkin mä olen nähny livenä mut vaan kerran. Se oli samalla reissulla kun me oltiin palattu luokkaretkeltä 2014 keväällä turusta junalla, niin siellähän Juno sit istu junan yläkerroksessa. 

- Elastinen
Biisit: Anna soida, Loppuviikko, Koko yö, Ovet paukkuu, Pojat on poikii, Iisii, Häivytään, Rauhassa, Vahva, Anna mun, Kerrankin 

- Brädi
Biisit: Lämpöö, Happee, Mestariteos, Hätähuuto 

- Petri Nygård
Biisit: Märkää, Luxusta, Satumaa, Kerran kesässä feat. Klamydia, Selvä päivä, Reggaerekka feat. Lord Est, Päästä(n) höyryy, Onko sulla pokkaa, Lömällä, Kippis ja kulaus, Tää on niin tätä 

- Sini Sabotage
Biisit: Levikset repee feat. Villegalle, Eläin, Muuta ku mä feat. Alma, Lue mun huulilta, Lambada, Miks, 09



Sitten vähä poppia:
- Nicki Minaj
Biisit: Anaconda, Bang bang, Hey mama, The boys, Turn me on, Beauty an a beat, Pound the alarm

- Shakira
Biisit: Waka waka, La la la, Loca, Loba, La tortura, She wolf, Empire, Addicted to you, Did it again, Suerte



- Anna Abreu
Anna Abreun näin myös Ruisrockissa 2014
Biisit: Bandana, Huominen on huomenna, Right in front of you, Ra-ta-ta-ta, Stereo, Kylmästä lämpimään, Hysteria, End of love, Music everywhere, Impatient, Ivory Tower, Broken, Are you ready, Vinegar


- Sanni
Ite oon alkanu kuuntelee enemmän sannin uusii biisei koska ne ovat vaan niin hyviä. Sanoin kuvaamattomia ja muutenkin niin ihananlainen ihminen <3
Biisit:Pojat, 2080-luvulla, Me ei olla enään me, Prinsessoja ja astronautteja, Jos mä oon oikee, Hakuna matata, Supernova, Dementia, Sotke mut, Lelu, Lauantai-iltana, Mitä jos ne näkee, Lapsi Heurekassa, Kokaiini, Soita mua


Sanni 2014 Ruisrock
  





- Diandra Flores
Biisit: Paha poika, Outta my head, Onni on, Prinsessalle, I will always love you, Dynamiitti, Onko marssissa lunta




- Kasmir
Biisit: Vadelmavene, Iholla...

- Cascada
Biisit: Everytime we touch, Miracle, Because the night, Pyromania, Last christmash, Dangerous, Reason, Bad boy, A never ending dream, How do you do, Summer love



- Rihanna
Biisit: California king bed, Diamonds, Love the way you, Only girl, We found love, S&M, Russian roulette, Man down, Rude boy, Umbrella, Don't stop the music, What's my name, Te amo, Disturbia, Take a bow, SOS, Shut up and drive, Who's that chick feat. David guetta, Hate that i love you


- Jennifer Lopez
Biisit: On the floor, Papi, FEEL the light, Get right, First love, If you had my love, Waiting for tonight, Dance again feat. Pitbull, Live it up feat. pitbull


- Don Omar
Biisit: Danza kuduro, Dutty love, Taboo, Virtual diva, Angelito, Dile, Adióś

- Roope salminen & koirat
Biisit: Madafakin darra, Biisonit, Tähdet kohdallaan, Pilkun jälkeen


- Pitbull
Biisit:Rain over me, Give me everything, Fireball, International love, Freedom, Hotel room service, Hey baby, Don't stop the party, Bon bon, Wild wild one, Shut it down, Timber feat kesha


- Robin
Biisit: Luupilla mun  korvissa, Kesärenkaat, Boom kah, Puuttuva palanen, Paperilennokki, Erilaiset, Parasta just nyt,  Millon nään sut uudestaan, Yö kuuluu meille, Kipinän hetki, Sua varten, Frontside ollie


- Justin Bieber
Biisit: Sorry, What do you mean, Boyfriend


- Jukka poika
Jukka pojankin näin Ruisrockissa kesällä 2014.
Biisit: Siideripissis, Älä tyri nyt, Kylmästä lämpimään, Laineet, Silkki, Mitä silmät ei nää


Niinkun varmaan jo huomasitte sen että olin turussa Ruisrockissa kesällä 2014 ja näin siis suurimmaksi osaksi just näitä artisteja ja siks just ajattelin kirjoittaankin heistä. En varmasti unohda koskaan tätä ihanaa kokemusta Ruisrockissa vaikka siitä onkin jo aika pitkä aika.

Ei kommentteja: